Kyvykkyys on dokumentaation vakain yksikkö agenttien aikakaudella

Perinteinen ohjelmistodokumentaatio on hajautunut tieteenalan mukaan: käyttäjätarinat käyttöliittymälle, komponentit ja tarinakirjat frontendille, funktiot ja käyttötapaukset backendille, rajapintakuvaukset API:lle ja nyt taidot, työkalut ja MCP agenteille. Kaikki hyödyllisiä, mutta mikään niistä ei yksinään kuvaa teknologiariippumattomasti sitä, mitä ohjelmisto oikeasti osaa tehdä.

Vuosia sitten muodostin ajatuksen 'pienimmästä loogisesta elementistä' (Minimum Logical Element, MLE): pienin yksikkö, joka säilyttää riittävästi kontekstia pysyäkseen loogisesti järkevänä. Ei pienin tekninen yksikkö — ohjelmistoa voi aina pilkkoa pienemmäksi, mutta jossain kohtaa saavutetaan osia, jotka toimivat teknisesti mutta menettävät sen kontekstin, miksi ne ylipäätään ovat olemassa. Sovellettuna kokonaisen ohjelmiston tasolle tästä syntyy Capability MLE: pienin täydellinen, kontekstissaan merkityksellinen kyky, joka tuottaa merkityksellisen lopputuloksen — esimerkiksi 'tarjouspyynnön tekeminen', ei lomake, rajapinta, funktio tai näyttö.

Tämä kyky voi toteutua monella tavalla: perinteisellä ohjelmistolla, agentilla, agentilla joka käyttää ohjelmistoa, ohjelmistolla joka käyttää agenttia valituissa vaiheissa, tai agentilla, joka rakentaa tarvittavan ohjelmiston ja käyttää sitä uudelleen. Kyky pysyy samana; sen toteutus muuttuu. Kun sovelluksen, käyttöliittymän, rajapinnan tai MCP-palvelimen sijaan dokumentoinnin vakain yksikkö on kyvykkyys itse, rajapinnat ja MCP-liittymät voidaan suunnitella merkityksellisten kykyjen, ei mielivaltaisten teknisten operaatioiden, ympärille.

CRD (Capability Requirements Document) on tämän ajatuksen avoin toteutus: spesifikaatio, mallipohja ja ohjeisto, jonka avulla kyvykkyys kuvataan erillään toteutuksesta — ja jonka avulla agentti voi purkaa tai yhdistää olemassa olevan PRD:n, sovelluksen, koodikannan, rajapinnan tai MCP-palvelimen kyvykkyysdokumentaatioksi keksimättä faktoja. Tavoite ei ole korvata PRD:itä, käyttäjätarinoita, Storybookia, OpenAPI:a tai koodidokumentaatiota, vaan luoda niiden välille yhteinen semanttinen keskikerros, jota ihmiset, agentit, sovellukset ja kehittäjät voivat kaikki käyttää ymmärtääkseen, mitä on olemassa, miksi, mitä se voi tehdä ja miten se voidaan toteuttaa.