Milloin organisaatio tarvitsee tekoälykaksosen?

Kun organisaatio haluaa käyttää tekoälyä työssä, tavallinen ensimmäinen kysymys on: minkä prosessin agentti hoitaisi? Hankinnalle rakennetaan hankinta-agentti, myynnille myyntiagentti. Toinen kysymys olisi joskus hyödyllisempi: kenen osaamista tähän työhön tarvitaan ja miten sen voisi saada muiden saataville? Aihekartassa kuvattu nelijako auttaa hahmottamaan näiden ratkaisujen suhdetta.

Kuvitellaan kunnan hankinta, jossa tavanomaiset tarkistukset onnistuvat selkeillä säännöillä mutta poikkeustapaukset vaativat kokeneen asiantuntijan tulkintaa. Ohjelmisto ylläpitää asiakirjoja ja määräaikoja. Kunnan agentti tarkistaa oman ohjeistuksen. Nimetyn asiantuntijan tekoälyedustus kokoaa tämän hyväksymään aineistoon perustuvia näkökulmia myös silloin, kun asiantuntija ei ehdi jokaiseen valmisteluun. Päätöksen tekee siihen valtuutettu ihminen. Suomessa hallintolain säännökset automaattisesta ratkaisemisesta ↗ (avautuu uuteen välilehteen) asettavat julkiselle päätöksenteolle omat ehtonsa.

Kutsun henkilöön sidottua edustusta tässä tekoälykaksoseksi. Nimitys on suunnitteluehdotus, ei vakiintunut tekninen tai oikeudellinen luokka. Kyse olisi agentista, jonka osaamisen alkuperä on nimetyssä ihmisessä ja tämän hyväksymissä lähteissä. Se eroaa henkilökohtaisesta avustajasta: avustaja auttaa asiantuntijaa itseään, kun taas kaksonen pyrkii välittämään hänen ammatillista näkökulmaansa muille. Delphi kuvaa Digital Minds -palveluaan ↗ (avautuu uuteen välilehteen) tämän suuntaisesti. Tuotekuvaus kertoo, mitä tavoitellaan; se ei vielä todista, että edustus vastaisi asiantuntijan todellista harkintaa.

Ratkaiseva ero on osaamisen omistuksessa ja ylläpidossa. Kun hankintaohje muuttuu, kunnan agentin säännöt on päivitettävä kunnan prosessissa. Kun asiantuntijan ammatillinen näkemys muuttuu, hän voisi itse arvioida, mitä hänen edustuksensa saa oppia. Tämä voisi lyhentää aikaa havainnosta toimivan työkalun korjaukseen. Samalla henkilökohtainen näkemys on erotettava työnantajan ohjeista: asiakkaan sähköposti ei sellaisenaan ole asiantuntijan uusi kanta, eikä yhden asiakkaan salainen tieto ole käytettävissä toiselle.

Nimen ja toimivallan välille tarvitaan selvä raja. Asiantuntijan nimi voi kertoa, mistä osaamisesta vastaus on tarkoitus johtaa. Nimi ei anna agentille lupaa tehdä sopimusta, lähettää viestiä henkilön nimissä tai käyttää hänen kaikkia järjestelmäoikeuksiaan. Käyttäjälle pitää kertoa, että hän keskustelee tekoälyn kanssa, mitä tietoa se käyttää ja milloin ihminen hyväksyy toimenpiteen. EU:n tekoälysäädöksen 50 artikla ↗ (avautuu uuteen välilehteen) sisältää vuorovaikutteisten tekoälyjärjestelmien avoimuusvelvoitteita. W3C:n varmennettavien tunnisteiden malli ↗ (avautuu uuteen välilehteen) voi auttaa osoittamaan väitteiden alkuperän, mutta oikeudet täytyy määrittää ja perua erikseen.

Sama raja ratkaisee myös sen, mitä tapahtuu työpaikan vaihtuessa. Henkilön julkinen osaaminen, organisaation yksityiset asiakirjat ja asiakkaiden aineistot eivät voi olla yksi siirrettävä muistivarasto. Edustuksen pitäisi erottaa nämä tietokerrokset, kirjata hyväksytyt muutokset ja mahdollistaa vanhojen käyttöoikeuksien katkaiseminen. Muuten osaamisen siirrettävyys voi tarkoittaa myös luottamuksellisen tiedon siirtymistä väärään paikkaan.

Yksilöllisiä generatiivisia agentteja on tutkittu ↗ (avautuu uuteen välilehteen) ihmisten vastausten simuloimisessa. Tutkimus ei mittaa sitä, osaako agentti tehdä turvallisesti nimetyn ammattilaisen työtä. Myös ILOn työmarkkinatutkimus ↗ (avautuu uuteen välilehteen) koskee tekoälyn vaikutusta tehtäviin, ei tekoälykaksosten paremmuutta suhteessa organisaatioagentteihin. Väite nopeammasta osaamisen päivittymisestä on siis testattava, eikä sitä voi johtaa näistä tutkimuksista.

Aloittaisin rajatusta kokeilusta: yksi usein kysytty asiantuntijakysymys, yksi hyväksytty tietoaineisto ja vain vastausluonnoksia. Vertailisin henkilön omaa ajankäyttöä, vastausten laatua, vanhentuneen tiedon korjaamiseen kuluvaa aikaa ja tilanteita, joissa agentin pitäisi pyytää ihmiseltä apua. Samat tehtävät annettaisiin myös organisaation yhteiselle agentille. Jos henkilöön sidottu malli auttaa enemmän ilman epäselvää valtuutusta tai tietovuotoja, sillä on paikka. Jos yhteinen agentti toimii yhtä hyvin ja pysyy helpommin ajan tasalla, organisaation kannattaa valita se.

Tämän kirjoituksen johtopäätös on ehdotus kyvykkyyksien jakamisesta: rutiininomainen kirjaus ohjelmistolle, organisaation yhteinen toimintatapa sen omalle agentille, nimetyn asiantuntijan kehittyvä näkökulma tarvittaessa hänen hyväksymälleen edustukselle ja seurauksiltaan merkittävä päätös toimivaltaiselle ihmiselle. Näiden rajojen toimivuus selviää vasta työssä, jossa laatua ja vastuuta mitataan yhdessä.